ePalkat 26.8 – Mitä uutta?
Versio 26.8 tuo ePalkkoihin uuden yleishaun, helpottaa raportointikausien perustamista ja parantaa lomapalkkoihin liittyvien laskelmien läpinäkyvyyttä. Lisäksi versiossa on korjattu palkkalaskelmien ja KTA-päivitysten toimintaa.
Tekoälyteknologiaa hyödynnetään jatkossa yhä enemmän analyysien ja ohjeistusten tuottamisessa esimerkiksi tapahtumatuontianalyysissa ja lomalaskennan erittelyissä. Pidä silmällä yleensä vasemmassa reunassa olevaa ?-ikonia – sen kautta saat yhä useammin (toivottavasti) selkeyttävää taustatietoa ja ohjeistusta. Huomioithan, että vaikka analyysien logiikka hyödyntää tekoälyä, palkanlaskennan dataa ei missään vaiheessa siirretä tai altisteta ulkoisille tekoälypalveluille.
Uusi yleishaku
ePalkkoihin on lisätty yleishaku, jolla löydät tietoja nopeasti useista rekistereistä. Haku kattaa esimerkiksi henkilöt, maksut, palkkalajit, kustannuspaikat, projektit, työvaiheet, dimensiot, tilit ja työntekijäryhmät.
Hakutulokset ryhmitellään rekistereittäin, ja tuloksista pääsee suoraan kyseisen tiedon ylläpitonäkymään.
Vihje: Haku löytää tekstiä myös muistioista ja maksurivien selitteistä.
Tilitoimiston dashboard
Tilitoimistoasiakkaillemme olemme toteuttaneet Asiakastilanne-näkymän. Näkymään listataan kaikkien tilitoimiston asiakkaiden tilanne. Tiedot on lajiteltu nykyisen kauden maksupäiväjärjestyksessä. Toiminto löytyy Tilitoimistovalikon kohdasta Asiakastilanne.
Selvitykset lomalaskentoihin
Lomalaskentoihin on lisätty toiminto, josta käyttäjä voi avata laskentamenetelmän mukaisen yksityiskohtaisen selvityksen laskennan muodostumisesta. Toiminnolla voit verrata eri lomien todellista laskentalogiikkaa. Analyysi toimii parhaiten, kun olet painanut Laske-painiketta jos vaihdat laskentamenetelmää.
Selvitys aukeaa lomalaskennan Kysymysmerkki-kuvakkeesta.
Kirjanpidon tositteen lomajaksotustoiminto
Kirjanpitotositteen lomajaksotuksen laskentaa on uudistettu. Uudistetun laskennan lopputuloksena on näkymä, jossa käyttäjä voi tarkastella myös henkilökohtaista erittelyä.
Raportointikaudet helpommin
Raportointikausia voi nyt muodostaa automaattisesti. Toiminnolla voidaan luoda kuluvan tai seuraavan vuoden:
- koko vuoden raportointikausi
- vuosineljännekset
- kuukausikohtaiset raportointikaudet
Ajankohtaiset muutokset helpommin näkyville
ePalkkojen etusivulle on lisätty Mitä uutta -painike. Täältä voit lukea, mitä ajankohtaista ePalkoissa on juuri nyt käynnissä. Kerromme siellä myös palvelupyyntöjen kautta esille tulleista tiedotettavista asioista, joita olemme parhaillaan tutkimassa.
Pilotti selkeämmin
Pilottikäytössä olevat ominaisuudet merkitään jatkossa selkeämmin, ja niiden yhteydessä näytetään tarvittavat ohjeet. Voit esim. kokeilla uutta ominaisuutta pilotissa, erityisesti kun siihen on annettu ohjeistus – mutta älä käytä pilottiominaisuuksia päivittäisessä työssäsi.
Palkka-avoimuus-näkymä
Kun olet tehnyt Työntekijäryhmiä (Rekisterit -> Työntekijäryhmät) ja sijoittanut ryhmiin tarpeeksi palkansaajia, saat tässä kuvatu palkka-avoimuusnäkymän Raportit travittaessa -> Palkka-avoimuus
Palkka-avoimuus-näkymä kokoaa yhteen henkilöstön sukupuolijakauman sekä työntekijäryhmäkohtaiset henkilömäärät, keskipalkat ja mediaanipalkat. Jos henkilölle ei ole määritetty kuukausipalkkaa, vertailussa käytettävä kuukausipalkka muodostetaan tuntipalkasta käyttäen 162 tunnin kerrointa.
Palkkaeroindikaattori vertaa naisten ja miesten keskipalkkoja työntekijäryhmittäin. Alle 5 prosentin ero merkitään vihreällä OK-tilalla. Vähintään 5 prosentin ero merkitään punaisella Toimenpide-tilalla, jolloin eron syy ja pohjatietojen oikeellisuus on hyvä tarkistaa. Jos vertailutietoa ei ole kummallekin sukupuolelle, ryhmää ei voida vertailla.
Tapahtumatuonti-analyysi
Tapahtumatuonti-näkymän ❔-ikonilla saat avattua tuonnistasi tarkempaa analyysia. Lataa ensin tiedosto, jota olet tuomassa ja tarkista tuontityyppi., Näiden perusteella saat analyysin tuotavasta tiedostosta.
Korjaukset
- Palkkalaskelman Palkkatiedot-osioon ei enää jää edellisen käsitellyn tiedon arvoa silloin, kun palkansaajalla ei ole vastaavaa palkkaperustetta.
- KTA-päivityksen päivämäärien käsittelyä on korjattu raportointikauden valinnan yhteydessä.
- AY2-menetelmän vuosirajan käsittely on lisätty. Aiemmin vuosiraja huomioitiin vain AY-menetelmässä.